Multi sunt vocati, perci vero valeti.


5.10.2016

Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen lavasterakennusosaston vuosikurssi 2014 kohokohtia

Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen lavasterakennusosasto on toiminut vuodesta 1990 asti ja sieltä valmistuu vuosittain keskimäärin 8 kovan luokan lavasterakennusammattilaista. Näitä pirteitä artesaaneja toimii yrittäjinä, teattereissa ja elokuvatuotannossa. Vaikka ammatti on raskas, on se silti hyvin palkitseva eikä yksikään päivä ole samanlainen!


Kuva: Ida Kumpula
Syksyllä 2015 saimme suuren projektin, jossa tarkoituksena oli rakentaa linna Tampereella sijaitsevaan Lasten kulttuurikeskus Rullaan. Toiveena oli että lapset pääsisivät linnaan sisälle. Lisäksi siihen tuli kuulua parveke, matala tyrmä, ja liukumäki. Linnasta tulisi osa Rullan kymmenvuotistapahtumaa, Olipa kerran linnanjuhlat. Näyttelyn teema syntyi lasten omista toiveista.

Rakensimme Länsi-Eurooppalaisen linnan.Teimme rakenteen metallista, jonka päällystimme vanerilla. Julkisivulle liimattiin huokoisesta kuitulevystä tehtyjä “kiviä”, ja niiden välissä olevat raot täytimme sävytetyllä laastilla. Linna koostui elementeistä, joten se oli helppo purkaa ja varastoida myöhemmin.

Teimme myös kaksi fondia (suurta maalausta), linnan takaseinän aarrearkkuineen ja kummituksineen, sekä synkän taikametsän.

Kuva: Heidi Kormano
Syksyllä 2015 meidät vietiin 1950-luvun maailmaan Valkeakosken kaupunginteatterin Grease-musikaalin mukana. Lavastuksen suunnitteli Oskari Löytönen.

 Näkyvin elementti oli Cadillac, jonka valmistimme vanerista. Tämä auto liikkui alle piilotetuilla pyörillä ja ihmisvoimin. Vaikka tiilitornit näyttävät ihka oikeilta, ne ovat todellisuudessa pelkkää vaneria, huokoista kuitulevyä ja maalia.

Toisella sivulla oleva rakennelma toimi usean kohtauksen taustalla. Hitsatut turva-aidat pitivät näyttelijät turvassa sekä rakennelman päällä että portaikossa.

Kuva: Marika Jalava
Hämä-hämähäkki kiipesi langalle myös syksyllä 2015. Nämä söpöläiset teimme vaahtomuovista ja rautalangasta. Pinnan käsittelimme mustaksi värjätyllä luonnonkuminesteellä. Mustalesken punainen merkki on yleensä hämähäkin mahan alla, mutta otimme taiteellisen vapauden.

Kuusikymmentä hämähäkkiä kiipesivät viikkojen aikana hyllyille ja pöydille ennen kuin lähtivät Halloween-juhlien koristeiksi ison juhlasalin kattoon ja seinille. Nämä hämähäkit ovat muuten edelleen vuokrattavissa lavasteosastoltamme!